Joukko toisilleen entuudestaan tuntemattomia ihmisiä kohtaa sattumalta. He kulkevat omia polkuja samalla laiturille, josta alkaa yhteinen matka. Se voi olla lyhyt kuin katseiden vaihto kadunkulmassa tai yhteisen kokemuksen synnyttämän pitkän ystävyyden alku.
Tällaisessa tarinassa kertoja on todellinen Jumala, sillä hän ohjaa henkilöitä Sallimuksen päättäväisyydellä.
Kyse on kerronnan tavasta, joka on paitsi tuttu myös erittäin muodikas. Ja aivan erityisen suosittua se on elokuvissa ja tv-sarjoissa. Etuliite episodi yrittää määritellä tätä ”jumalallista” kerronnan tapaa. Löyhät itsenäiset jaksot muodostavat kokonaisuuden ikään kuin ennakoivan suunnitelman mukaan (joka tarinan kertojalla aina on!).
Ranskalaisen Valérie Tong Cuongin romaani Pariisissa, sattumalta (Tammi) on episodiromaani. Siinä on kyse kohtalon pyörähdyksistä ja tapahtumakarusellista. Viisi satunnaista ihmistä päätyy eräänä kauniina päivänä sairaalaan eri syistä.
Tarinaa kerrotaan ihminen kerrallaan. He muistelevat, käyvät sisällöllisiä vuoropuheluita ja ovat matkalla kohti kohtaloaan. Viisi päähenkilöä ovat kukin omalla tavallaan onnettomia, mutta kohtaaminen sairaalassa saa heidät toisiin aatoksiin. Toivo syttyy. Elämällä on vielä paljon tarjottavaa.
Pariisissa, sattumalta on samalla kertaa sympaattinen ja hieman konstaileva, kikkaileva kerronnassaan, ei mikään suuri tai edes kovin merkittävä romaani, mutta sopii hyvin kohtalonomaisen episodirakenteen esimerkiksi.
Miksi episodirakenne on niin suosittu? Se antaa lukijalle/katsojalle tunteen kokonaisuuden hallinnasta. Hän voi myös valita suosikkinsa, joiden vaellus kiinnostaa enemmän kuin toisten edesottamukset. Seuratessaan episodirakennetta lukija pysyy myös helpommin hereillä. Kirjallisuus ei nukuta, vaan valvottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti