Kyllä harmittaa. Orgo (WSOY) on ensimmäinen lukemani Antero Viinikaisen romaani. Se on hänen kahdeksas kaunokirjallinen teoksensa ja ilmestynyt jo viime vuoden puolella.
Olisi pitänyt lukea aiemmin ja enemmän, sillä mies kirjoittaa hyvin ja osuvasti.
Kuinka paljon meillä onkaan hyvä kirjailijoita, jotka eivät ole suuren yleisön alituisessa tietoisuudessa. Enpä muista nähneeni Viinikaista Uutisvuodossa tai naistenlehtien haastatteluissa. Vaikka ei niissä esiintyminen tee kirjailijasta huonompaa tai parempaa. Viinikainen on tosin ollut Finlandia-ehdokkaan 1996 (Aleksis Kivi ja Serbian prinssi), mutta siitä en häntä suoralta kädeltä muistanut.
Orgo tuo mieleen Kari Hotakaisen ja edesmenneen Arto Salmisen romaanit. Samaa rankkaa, hervotonta ja armotonta ajan ilmiöiden analyysiä. Orgossa on kyse kirjallisuudesta, mediasta ja kirjallisen maailman silmänkääntötempuista ja naamioleikeistä.
Kirjan vähemmän kaupallinen nimi viittaa päähenkilön, kyynisen kertojan ottamaan pseudonyymiin. Aulis Saastamoinen ei myy, mutta Orgo myy kertomalla verisen ja tylyn totuuden, jota kaikki luulevat fiktioksi ja kirjalliseksi flirtiksi kuoleman ja poliisin kanssa.
Jos siis faktan ilmaisee fiktion muodossa, sitä ei oteta vakavasti. Onko fiktio niin mitätöntä?
Orgossa on viittauksia Viinikaisen edelliseen romaaniin Hyvän voitto, jonka tapahtumia ja syntyhistoriaa kommentoidaan. Pitää varmaan lukea se seuraavaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti