Muuan tuttava sanoi, ettei lue mitään missä on juoni. Hän tarkoitti todennäköisesti kaunokirjallisuutta. Mutta juoni löytyy niin teknisten vempainten ohjekirjoista kuin seminaariesitelmistä.
Juonella tarkoitetaan kirjallisen (mutta myös draamallisen) teoksen tapahtumien kulkua ja niiden järjestämistä niin, että syntyy kiinnostava, koukuttava tai hämmentävä, vähintäänkin emotionaalisesti uskottava kokonaisuus.
Wikipedia - tuo kaiken tiedon ensiaskel - lausuu: "Juonen avulla määritellään tapahtumien keskinäiset syy-seuraussuhteet ja kerrotaan tarina. Tarinassa voi olla pääjuoni ja yksi tai useampia sivujuonia. Juoni on usein keskeisessä asemassa teoksessa mutta toisinaan se voi olla vain sivuseikka."
Olen viime aikoina lukenut Ken MacMahonin ja Nik Rawlinsonin kirjaa Aperture 2 (Fogal Press). Se on johdatus macin kuvankäsittelyohjelman työnkulkuun (workflow). Siinä on juoni, looginen eteneminen, mutta omat kysymykseni hyppivät eri tahtiin. Kirja ei heti vastaa niihin kysymyksiin, jotka mielestäni ovat ensisijaisia. Tämä on useimpien teknisten ohjekirjojen ongelma.
Toinen tuoreempi erikoisjuonikirja on Berliinistä ostamani Ingolf Wernicken hautausmaaopas Berliner Friedhofsspatziergänge (Jaron Verlag). Kirja esittelee kulttuurisesti kiinnostavia hautausmaita ja niihin haudattuja tunnettuja henkilöitä, kuten Bertolt Brecht, Herbert Marcuse, Hans Eisler, Marlene Dietrich ja Helmut Newton (ai kuka? tunnettu muotivalokuvaaja).
Hautausmaakirjan juoni on viedä lukija kävelyretkelle ja esitellä julkkisten hautoja.
Ylipäätään kirjan juonen tarkoitus on viedä lukija jonnekin: tietokoneohjelman käyttäjäksi/osaajaksi, hautausmaan liikkuvaksi elämän arvoitusta pohtivaksi turistiksi tai vaikka rikostarinan sivustaseuraajaksi, toisen maailmansodan rintamamieheksi, amerikkalaiseksi perheenäidiksi, australialaiseksi juristiksi, japanilaiseksi geishaksi, scifihahmoksi galaksien taakse.
Ilman juonta ei olisi tarkoitusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti