Minulla on hyllyssäni kolmisenkymmentä linnuista kertovaa kirjaa. Niistä 12 voi luokitella määritysoppaiksi.
Eniten määritysoppaista on käsissäni viime vuosina kulunut Lintuopas - Euroopan ja Välimeren alueen linnut (Otava). Nyt tuosta Lars Svenssonin (teksti ja kartat), Killian Mullarneyn ja Dan Zetterströmin (piirroskuvat ja kuvateksti) kymmenen vuotta vanhasta retkikaverista on ilmestynyt uudistettu laitos. Kirjan ovat suomentaneet ja meidän oloihimme lokalisoineet Hannu Jännes ja Pekka J. Niklander.
Lintuharrastajat ovat saanet Kirjan (kansikuvassa on lapintiira). Siis kirjan isolla kirjaimella. Lintuopas tulee kulumaan satojen, ei, tuhansien harrastajien käsissä. Aloittelija toki pärjää hieman vaatimattomammallakin lajimäärällä varustetulla kirjalla, mutta kun aletaan harvinaisuuksia määrittämään, niin Lintuopas on korvaamaton apu. Aina sekään ei tosin riitä, vaan tarvitaan vielä spesiaalimpaa oheislukemistoa ja -kuvastoa.
Lintuoppaassa on piirroskuvitus. Se on näet yllättäen havainnollisempaa kuin valokuvat.
Lintuopas on myös kirjamuodon puolustuspuhe. Miten maastossa pärjäisi kirjan sähköinen versio? Miten se toimisi pakkasessa tai kosteissa oloissa?
Parhaimmillaan Lintuoppaan teksti on verbaalista ilotulitusta, tai oikeammin luritusta, kun on kyse linnunlaulun kuvauksesta: ”Voimakas ja kirkas laulu alkaa usein toistetulla, kuuluvalla, metallisella zry- tai monitavuisella zri-zri-zrytt-äänellä, kiihtyy hitaasti ja ryöpsähtää äkkiä melodisiksi, sointuviksi tai koviksi ja kitiseviksi ääniksi, joihin sekoittuu taitavia (myös poronkellojen!) matkintoja.” Näin laulaa sinirinta, tuo Lapin satakieli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti