sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Lukujalkineet vailla vertaa

Sain pari joulua takaperin lahjaksi Mikko Närhen toimittaman kirjan Reino – lämpimiä jalkoja ja ajatuksia (Traff Finland Oy 2007). Kyseisiä jalkineita ei minulla ollut, joten kirja jäi hyllyyn pölyttymään.

Mutta, pyytämättä ja yllätyksenä, sain tänä vuonna isänpäivälahjaksi Reinot. Väri ei ole se perinteinen lököruskea, vaan harmaampi, ikään kuin "sivistyneempi". Kiikutin mokomat äkkiä mökille, jossa ne saavat olla itsekseen koko talven.

Mutta syystä jota tiedä en, tartuin Reino-kirjaan. Jotain suosikkijalkineen taustoita väkisinkin tiesin, mutta että se on ihan näin kultti! Aivan suomalaisuuden syvimpiä tuntoja kirjassa kutitettiin.

Alunperin 1932 huopaa ja kumia yhdistävä jalkine tunnettiin nimellä SA-kotikenkä. Vuonna 1965 syntyi Reino. Hänen, ei kun sen, feminiininen vastinpari on Aino.

Kirja muutti ajatukseni Reinoista. Olen varma, että ne ovat myös erinomaiset lukujalkineet! Tarkenee ja on mukava olla.

Lopuksi ja mielenylennykseksi kaikille Reinon omistajille tai sellaisista haaveileville lainaus Pauli Välimäen kirjoituksesta em. kirjasta: ”Reinot ovat paikallaan pysymisen symboli. Ekologisessa mielessä paikallaan pysyminen on monesti tavoiteltavampaa kuin jatkuva muutos. Hiljaisuus, tassuttelu, kävely ja ihmettely ovat verrattomasti ekologisempia tapoja suhtautua elämään kuin jatkuva juokseminen eteenpäin. Sitä paitsi: Reinot jalassa kiikkustuolissa ajatuskin virkistyy ja antaa tilaa luovuudelle, jota ilman talouskin surkastuu.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti