keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Kylpyläkaupungin lämmössä taas


Alkukesän yöpöytälukemiseni oli jälleen Marcel Proust. Ensimmäisellä lukukerralla Kadonnutta aikaa etsimässä -sarjan  (suomennoksen) neljäs osa Paikannimet: paikkakunta tuntui itsenäiseltä ja valoisalta kokonaisuudelta. Kirjasta jäi hyvä mieli ja tunnelma, vahva sisäinen kuva merestä, auringosta, hiekkarannasta ja parempien ihmisten hotellielämästä.

Toisella lukukerralla aurinkoa oli vähemmän, vaikka kertojan rannalla tapaama tyttöjoukko vahvana piirtyykin nostalgiseen maisemaan, vastavalossa, varjokuvina auringossa välkkyvää meren mosaiikkipintaa vasten.

Hotellielämä ei tällä kertaa tuntunut niin keskeiseltä, kuin ensimmäisellä lukukerralla. Tosin vertaus hotellin ruokasalista akvaariona, jota köyhät katsovat kadulta, toimi edelleen. Loppua kohden Albertinen, kertojan suuren rakkauden (vertauskuvan) arvoituksellinen persoona alkaa saada enemmän sijaa, ehkä sen vuoksi, että tiedän mikä merkitys hänellä ja häneen liittyvillä näennäisesti merkityksettömillä tapahtumilla, sanoilla ja katseilla, tulee olemaan romaniin myöhemmissä osissa.

Nyt pari kuukautta kirjan lukemisen jälkeen nousee siitä vahvana kuva lopusta (suom. Inkeri Tuomikoski): ”Ja Farncoisen irrottaessa verhoja auki kesäinen päivä, jonka hän paljasti, näytti yhtä kuolleelta, yhtä ajattomalta kuin muhkea, vuosituhansien takainen muumio, jonka vanha palvelijattaremme oli vain varovaisesti vapauttanut kaikista käärinliinoistaan, ennen kuin päästi sen näkyviin, balsamoituna, kultapuvussaan.”

Juuri sellainen viime kesä on, balsamoitu muumio, joka hohtaa syksyn matalalta paistavan auringon armosta. Muisto, välähdys, lupaus, joka ei täyttynyt, vaan ainoastaan vihjaisi, että on viisasta odottaa seuraavaa kesää, jossa voi tunnistaa vuosi vuodelta yhä paremmin Combrayn, tuon proustilaisen lapsuuden muistojen kultamaan lempeiden vaikutelmien väkevyyden ja ainutkertaisuuden. Viime kesässä, lukemassani Proustin kirjassa, lukemisen kokemuksessa, sen pituudessa ja syvyydessä, oli osallisuus tuohon alkukokemukseen, jota vasten elämäni Balbecit heijastuvat, jota vasten niitä testaan, ja josta ne saavat voiman syntyä uudestaan muistoiksi.

Balbec-osan ensimmäisestä lukukokemuksestani kerron täällä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti