Alkukesän yöpöytälukemiseni
oli jälleen Marcel Proust. Ensimmäisellä lukukerralla Kadonnutta aikaa etsimässä
-sarjan (suomennoksen) neljäs osa
Paikannimet: paikkakunta tuntui itsenäiseltä ja valoisalta kokonaisuudelta.
Kirjasta jäi hyvä mieli ja tunnelma, vahva sisäinen kuva merestä, auringosta,
hiekkarannasta ja parempien ihmisten hotellielämästä.
Toisella
lukukerralla aurinkoa oli vähemmän, vaikka kertojan rannalla tapaama
tyttöjoukko vahvana piirtyykin nostalgiseen maisemaan, vastavalossa,
varjokuvina auringossa välkkyvää meren mosaiikkipintaa vasten.
Hotellielämä ei
tällä kertaa tuntunut niin keskeiseltä, kuin ensimmäisellä lukukerralla. Tosin
vertaus hotellin ruokasalista akvaariona, jota köyhät katsovat kadulta, toimi
edelleen. Loppua kohden Albertinen, kertojan suuren rakkauden (vertauskuvan)
arvoituksellinen persoona alkaa saada enemmän sijaa, ehkä sen vuoksi, että
tiedän mikä merkitys hänellä ja häneen liittyvillä näennäisesti merkityksettömillä tapahtumilla, sanoilla ja katseilla, tulee olemaan romaniin myöhemmissä osissa.
Nyt pari kuukautta
kirjan lukemisen jälkeen nousee siitä vahvana kuva lopusta (suom.
Inkeri Tuomikoski): ”Ja Farncoisen irrottaessa verhoja auki kesäinen päivä,
jonka hän paljasti, näytti yhtä kuolleelta, yhtä ajattomalta kuin muhkea,
vuosituhansien takainen muumio, jonka vanha palvelijattaremme oli vain
varovaisesti vapauttanut kaikista käärinliinoistaan, ennen kuin päästi sen
näkyviin, balsamoituna, kultapuvussaan.”
Juuri sellainen
viime kesä on, balsamoitu muumio, joka hohtaa syksyn matalalta paistavan
auringon armosta. Muisto, välähdys, lupaus, joka ei täyttynyt, vaan ainoastaan
vihjaisi, että on viisasta odottaa seuraavaa kesää, jossa voi tunnistaa vuosi
vuodelta yhä paremmin Combrayn, tuon proustilaisen lapsuuden muistojen
kultamaan lempeiden vaikutelmien väkevyyden ja ainutkertaisuuden. Viime
kesässä, lukemassani Proustin kirjassa, lukemisen kokemuksessa, sen pituudessa
ja syvyydessä, oli osallisuus tuohon alkukokemukseen, jota vasten elämäni
Balbecit heijastuvat, jota vasten niitä testaan, ja josta ne saavat voiman
syntyä uudestaan muistoiksi.
Balbec-osan ensimmäisestä
lukukokemuksestani kerron täällä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti