lauantai 16. maaliskuuta 2013

Aamuhetki kullan kallis


Mikä on paras hetki kirjoittaa? Koska olen ammatiltani toimittaja, lienee vastaus itsestään selvä: työaika. Se on parasta aikaa kirjoittaa. Aamulla, illalla ja pitkin päivää.

Ja jos uutisesta on kyse, niin vielä vähemmän on vuorokaudenajalla merkitystä, paitsi sen kannalta, saako haastateltavia kiinni tai kehtaako heille enää soittaa tähän aikaan.

Mutta jos kirjoitan omaehtoista, vapaata tekstiä, jolla on ”taiteellis-ilmaisullisia tavoitteita”, aamu on paras aika. Omassa rauhassa ja tahdissa. Pari tuntia, ehkä kolme, jopa neljä. Siinä ajassa saa yleensä sanottua sen, mitä haluaa, pystyy ja osaa. Ainakin sen päivän osalta.

Tiedän, on yökirjoittajia. Kaikki kunnia heille. Mutta itse liputan aamuvirkkuuden puolesta.

P.S. Tämä pieni postaus on kirjoitettu illalla kello 20.25. Ilta vaikuttaa olevan blogeille erinomaisen sopivaa aikaa.

1 kommentti:

  1. Ilmoittaudun yökirjoittajaksi :) Toki tärkeintä on, että saa kirjoittaa, mihin aikaan tahansa.

    Kirjoittaminen pitää hengissä, muokkaa maailmankuvan, jäsentää elämän. Kirjoittaminen purkaa tunteet ja puolustaa elämää. Kirjoittaminen tarjoaa oivalluksia kirjoittajalle itselleen, parhaimmillaan joskus lisäksi jollekin muullekin. Se on maailman tehokkain keino vaikuttaa - omaan elämäänsä ja toisten.

    Vähemmän henkilökohtaisella tasolla kirjoittaminen on myös maailman paras työ. Se on keino välittää ihmisten elämäntarinoita, keino sukeltaa sisälle maailman tapahtumiin ja keino yrittää ymmärtää niitä. Se on keino kaivaa maailmasta, elämästä, politiikasta ja ihmiskohtaloista esiin yhä uusia ja uusia näkökulmia.

    VastaaPoista