Kuka minä olen? Tämä kysymys vaivaa Patrick Modianon Hämärien puotien
kujan (WSOY, suom. Jorma Kapari, 1979, alkuteos 1978) päähenkilöä,
yksityisetsivä Guy Rolandia – vai kuka hän lopulta onkaan. Sama menneisyyden
pakenevan varjon metsästys on käynnissä kautta Modianon tuotannon.
Hämärien puotien kujan aloitus on klassikko: muutamalla lauseella luodaan
maailma ja lukijalle valtava odotus. Dramaturgisesti täysosuma:
”Minä en ole mitään. Vain
läpikuultava siluetti tuona iltana erään kahvilan terassilla. Odotin, että sade
lakkaisi, kaatosade, joka oli alkanut juuri kun Hutte oli jättämässä minut.”
Siinä on kaikki. Tilanne, tunnelma, ympäristö, tapahtuma, odotusarvo.
Riippuu lukijasta, palkitaanko odotus. Modiano tekee parhaansa kuvatessaan
vähäeleisesti Guy Rolandin etsintää ja menneisyyden rakentumista pala
kerrallaan, kuin sumuinen palapeli.
Nobelin arvoinen suoritus?
Minua - sattuneesta syystä - koskettaa keski-ikäisen miehen eksistentiaalinen hapuilu ja etsintä ontologisesti harsoisessa todellisuudesa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti