maanantai 26. joulukuuta 2016

Jouluevankeliumi virastosuomeksi

1 Kalenterinmukaisesti määrättynä ajankohtana ohjeisti laajoilla valtaoikeuksilla operoiva pääjohtaja Augustus kaikkia kyseisillä alueilla asuvia suorittaman verotukseen liittyvät velvollisuutensa.
2 Kyseisen velvollisuuden asianmukainen toimittaminen oli järjestyksessään ensimmäinen, ja sen aikaikkuna sijoittui Quiriniuksen aluehallintokomennuksen puitteisiin.
3 Kaikki asianomaiset suorittivat rekisteröitymisen siinä toimipisteessä, johon heidät oli hallinnollisin perustein määrätty, pääsääntöisesti kuitenkin siten, että kukin meni oman asuinpiirinsä elinkeino- ja hallintokeskukseen.
4 Näin olleen myös Joosef-niminen mieshenkilö lähti Galileasta, Nasaretin kaupunkimuotoisesta taajamasta ja meni suorittamaan verotukseen liittyvät velvollisuutensa Juudeaan, Daavidin nimeen liittyvään Betlehem-nimiseen asuintaajamaan, sillä hänen syntyperäinen asemansa sitoi hänet edellä mainittuun maantieteelliseen paikkaan.
5 Kyseinen mieshenkilö matkusti yhdessä Maria-nimisen ja raskaudentilaan saatetun kihlakumppanissa kanssa.
6 Heidän oleskellessaan edellä määritellyssä paikassa, oli kyseisen kihlakumppanin raskaudentila edennyt niin pitkälle, että synnytys käynnistyi.
7 Tämä synnytti vastoin terveysdirektiivin määräyksiä eläinten pitämiseen tarkoitetussa erillistilassa, koska olosuhteiden ja sattumien, kenties myös asenteellisten syiden vuoksi heille ei voitu osoittaa asianmukaista majoitustilaa. Syntynyt lapsi oli sukupuoleltaan poika.
8 Kyseisen taajaman ulkopuolella oli yöaikaan joukko tuotantoeläinten ulkotiloissa tapahtuvaan hoitamiseen erikoistuneita henkilöitä vartioimassa haltuunsa uskottua laumaa.
9 Ilman ennakkovaroitusta he kohtasivat määritelmällisesti merkittävän taivaallisen henkiolennon, ja merkittävän tuonpuoleisuuden keskuskäsitteen synnyttämä voimakkuudeltaan poikkeuksellinen valoilmiö levittäytyi heidän ympärilleen.
10 Mutta edellä mainittu määritelmällisesti taivaallinen henkiolento ilmaisi itsensä ja toi julki asiansa sanoen: Ei ole rationaalista tai emotionaalista syytä tuntea pelkoa. Minä julkituon teidän keskuuteenne sanoman, jonka keskeinen viesti on ilo, mikä on tulkittavissa poikkeuksellisen myönteiseksi sanomaksi kansalaisille laajemminkin.
11 Tällä kellonlyömällä teille on Daavidin kaupunkimuotoisessa asuintaajamassa synnytetty erään henkilön toimesta Vapahtaja. Häntä kutsutaan Kristukseksi, toisin sanoen arvonimeltään Herraksi.
12 Te havaitsette edellä todetun tästä tuntomerkistä: kyseinen vastasyntynyt lapsi on kääritty asianmukaisesti synnytyksen jälkeiseen kangasasuun eläinten ruokintaan tarkoitetussa puurakenteisessa telineessä.
13 Tuotuaan tämän julki kyseisen määritelmällisesti taivaallisen henkiolennon seuraan ilmaantui useita samankaltaisia olentoja suuren sotajoukon tavoin. Tämä mainittu ryhmä alkoi ylistää tuonpuoleisen korkeinta ilmenemismuotoa seuraavin sanoin:
14 Osoittakaamme yhteisesti kunniaa korkeimmalle olennolle, ja samaan aikaan vallitkoon rauha ihmiskunnan edustajien keskuudessa, joita kohtaan hänen asennoitumisensa on kiteytettävissä käsitteeseen rakkaus.
15 Kun määritelmällisesti taivaalliset henkiolennot olivat menneet takaisin niin kutsuttuun tuonpuoleisuuden avaruudelliseen tilaan, sanoivat tuotantoeläinten ulkohoitajat tosilleen: On perusteltua käydä Betlehemin taajamassa. Siellä syntynee laajempi kuva äsken koetuista tapahtumista, jotka korkea tuonpuoleisen ilmentymä meille eri tavoin julkitoi.
16 Kyseiset henkilöt siirtyivät edellä määriteltyyn paikkaan, ja löysivät aiemmin mainitut Maria- ja Joosef -nimiset henkilöt sekä puheenaolevan vastasyntyneen, joka oli sijoitettu makuuasentoon aiemmin mainitun kaltaiseen telineeseen.
17 Tämän havaitessaan kyseiset henkilöt kertoivat tietoonsa tulleita seikkoja läsnä olevasta lapsesta.
18 Kaikki, jotka kuulivat tuotantoeläinten hoitajien välittämän informaation, olivat luottavaisia ja epävarmoja samalla kertaa.
19 Mutta aiemmin mainittu synnytyksen suorittanut naishenkilö tallensi saamansa informaation ja analysoi sitä syvällisesti.
20 Tuotantoeläinten hoitohenkilökunta palasi takaisin toimipaikalleen, mutta he kokivat tarvetta ylistää korkeinta tuonpuoleisuuden edustajaa siitä mitä he olivat saaneet nähdäkseen ja kuullakseen. Kaikki vaikutti olevan yhteneväistä heidän tietoonsa saatetun kanssa.

*

Oheinen käännös syntyi spontaanisti. Tein tekstin nopeasti ja se julkaistiin Kotimaa24:ssä 19.12. klo 16 jälkeen.  Jouluevankeliumi virastosuomeksi nousi jo  samana iltana viikon ja kuukauden luetuimmaksi jutuksi. Ja seuraavana päivänä se oli vuoden luetuin. Virastoevankeliumi levisi somessa kulovalkean tavoin ja sitä käytetiin toimistoissa ja virastoissa. Sote-Suomen jouluinen nettihitti siis. Muun muassa Imatran kaupungin henkilökunta luki tekstin videolle. Ylläolevaan tekstiin on tehty vain pieni tarkennus uskollisuudesta alkutekstille.

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Jouluevankeliumi Stadin slangiksi

1 Sillon Augustus, joka oli niinku keisarina, anto käskyn, ett jengin koko valtakunnas tarvii pistää sille verot.
2 Tää oli eka kerta ku se verotti ja sillon tää Kvirinius oli Syyrias dirikana.
3 Kaikki jengi lähti hoitaan hommat verovirastoon, jokanen omaan stadiinsa.
4 Niin toi Joosefkin lähti Galileasta, Nasaret-Citystä, ja meni kynittäväks Juudeaan Daavidin stadiin, koska se kuulu Daavidin porukoihin.
5 Se tsöras sinne yhdessä Marian, sen gimmafrendin kanssa, ketä venas beibii.
6 Ja ku ne oli siellä, se Maria alko synnyttää.
7 Se oli sen eka, ja se oli kundi, siis se skidi. Maria pisti sille kapalot ja duunas sen seimeen, koska ne ei päässy paikalliseen moteliin ku se oli ihan täys.
8 No, siellä lähellä oli jotain ihme paimenii yöllä tsiigaan niiden elukoita.
9 Ja äkkiä niiden edessä stondas Herran enkeli ja Herran lysis ympäröi ne.
10 Mutt se enkeli alko heittää läppää: "Ei mitää hämminkii hei. Mä ilmotan teille karseen ilon, ja se koskee koko jengii.
11 Just tänään teille on Daavidin stadissa syntyny Vapahtaja. Se on Kristus.
12 Tää on teille niinku merkkinä: se skidi bunkkaa seimessä pamperseissa."
13 Ja samalla hetkellä enkelin ympärillä oli tosi hevi taivaallinen sotajengi, ketä präis tö Loord ja sano:
14 "Jumalan on kunnia ylhäällä ja rauha täällä alhaalla meikäläisten joukossa, ketä se diggaa."
15 Kun enkelit siit sitt silpas takas taivaaseen, paimenet funtsi: "Lets kou to Piitlehem. Siellä me nähdään, mikä homma tää oikein on, tää mistä Herra meille kerto."
16 Ne lähti kiitään ja löysi Marian ja Joosefin ja sen skidin, ketä bunkkas seimessä.
17 Ku ne näki tän, ne kerto kaiken mitä ne tiesi skidistä.
18 Jokanen, ketä kuuli paimenten jutut, oli ihan ulalla.
19 Mutt Maria stikkas kaikki sanat ja happeningit sydämeensä ja funtsi siellä näitä juttuja.
20 Paimenet lähti takas ja ne kiitti mennessään Jumalaa siitä, minkä ne oli kuullu ja mitä nähny. Kaikki oli just niin siistii ku niille oli sanottu

*
Alun perin oheinen teksti ilmestyi jo 1997 Askel-lehden joulunumerossa. Hieman korjailtu versio ilmestyi 2004 kirjassani Luukkaan evankeliumi slangiks skrivattuna (Kirjapaja). On ollut ilo seurata käännökseni elämää erilaisilla verkkosivuilla ja julkaisuissa. Useinkaan nimeäni ei mainita ja se on ihan ok. Tunnen olevani haamukirjoittaja, mikä on mielestäni hieno positio :) Uskowaisten tawarahan on yhteistä. - Tosin jouluevankeliumin slanginnuksia ovat julkaisseet muutkin. - Ohessa tuore Kotimaa24:n video allekirjoittaneen äänellä luettuna:




tiistai 20. joulukuuta 2016

Kun haastateltava joutui vaikeuksiin


Koska nimeni mainitaan Eero Junkkaalan tuoreessa kirjassa Viides herätysliike (Kirjapaja), sallittakoon pari sanaa. Ensinnäkin kirja oli ilo lukea. Kiinnostava kertaus ja oivaltava tarkennus tapahtumiin, joista oman henkilöhistorian kautta muistaa osan tai luulee muistavansa.

Omat hengelliset juureni kun löytyvät osin femmojen organisaatiorakenteesta, kansanlähetyksestä. Olipa ensimmäinen media-alan kesätyöpaikkani Uusi Tie –lehdessä. Sittemmin tieni on kulkenut mutkitellen hieman muihin suuntiin, mutta eivät nuoruuden kokemukset mihinkään poistu.

Mutta asiaan. Junkkaala kertoo luvussa Yhteistyötä evankeliumin vuoksi haastattelusta, jonka hänestä tein 26.9.2003 ilmestyneeseen Kotimaahan. Lehden kannessa oli kuva (Timo Merensillan ottama) Junkkaalasta seisomassa liikenteenjakajassa Unioninkadulla, lähellä siloista työpaikkaansa Suomen Teologista Instituuttia. Taustalla näkyi raitiovaunu: ”Eero Junkkaala on valinnut yhteistyön linjan. Naispappeuden vastustajat tienhaarassa?”

Haastattelussa Junkkaala kertoi, että tekee yhteistyötä naispappien kanssa, myös alttarilla. Minusta hänen perustelunsa oli hyvä ja vastaansanomaton. Junkkaala halusi opettaa ja puhua Raamatusta eikä rakentaa turhia esteitä tämän perustehtävän eteen. Kielteinen suhtautuminen naispappeihin olisi sulkenut ovia seurakuntiin.

Luonnollisesti Junkkaala sai lunta tupaan ja toverien tylytystä. Vahat ystävät jopa käänsivät selkänsä.
Myöhemmin Junkkaala on henkilökohtaisesti kiitellyt minua vuoden 2003 haastattelusta – ja tekee sen kirjassakin: ”…sillä vaikka se aiheutti voimakkaita reaktioita, koin asian esilletulon hyvänä. Siinä oli jonkinlainen ”totuus tekee vapaaksi” -vaikutus.”

Muistan jutun tekemisen varsin hyvin. Tein sen yhdessä Johannes Ijäksen kanssa. Siihen haastateltiin muitakin järjestöjohtajia (miehiä). Eräs heistä saatiin kiinni mökkisaunasta, löylyhuoneesta. Hänen vaimonsa vei kännykän sinne - haastattelu annettiin kuitenkin saunan kuistilla.

P.S. Kerran toisen haastattelun yhteydessä Eero Junkkaala sanoi, että aina kun haastattelija olen minä, hän joutuu vaikeuksiin. Tämän otin suurena kiitoksena, millaiseksi Junkkaala sen varmaan tarkoittikin.

P.P.S. Suosittelen Junkkalaan kirjaa kaikille, jotka kokevat halua olla ehdottomia. Voi olla perinteisellä tai konservatiivisella kannalla monista kirkon asioista, mutta pitää silti keskusteluyhteyden luontevasti ja rakentavasti auki. Kaikki ei ole ihan niin yksivakaata kuin opillisten silmälasien läpi katsova luulee.

maanantai 21. marraskuuta 2016

Runoelma fillarin satulassa


Osallistuin luokkatapaamiseen. Ylioppilaskeväästä oli tullut kuluneeksi huikeita pyöreitä. Porukan kutsui pienellä viiveellä koolle Tero, joka yllättäen lahjoitti jokaiselle osallistujalle kirjan. Terolla oli jokin yhteys minulle ennen tuntemattomaan Aviador-kustantamoon, joten lahjakirjat olivat kaikki sen satoa. Aviadorin osoite vie Nurmijärven Rajamäelle.

Minulle lankesi Jukka Koskelaisen runokirja – liki runoelma – Idän ympäriajo (2016). Koskelainen toki on tuttu aikaisempien kirjojensa kautta. Hätkähdin, että nimimies julkaisee nimettömän kustantamon kautta tuoretta tavaraa. Se kertoo runouden julkisaattamisen hankaluudesta. Eikä tämä ollut piikki Aviadorin suuntaan, päinvastoin (omasta sivistymättömyydestäni tässä on kyse).

Muutama päivä luokkatapaamisen jälkeen huomasin, että Hesari noteerasi Koskelaisen fillarirunoelman (se on siis olemassa!). Sillä polkupyöräilystä tekstissä on kyse, pyörälenkistä itäisessä Helsingissä. Tai pikemminkin pyöräily on kehyskertomus, jonka varjolla Koskelainen pääsee havainnoimaan ja runoilemaan ohitse kiitävästä elämästä ja sen hämmästyttävyydestä.

Minusta ajatus pyöräilystä ohitse vilahtavien runohavaintojen taustalla on mainio ja auttaa lukemista: ”…ketjut rutisevat, pilvet ovat paremmassa / öljyssä, / karkaavat kohti kaukaista laaksoa Kontulan takana…”

En ole lukenut Idän ympäriajoa alusta loppuun, vaan sieltä täältä poimien ja ympärilleni katsellen, selailleen, pakottomasti. Vähän niin kuin fillariretkellä kesän vielä hyräillessä.

Yllättävä kirja, yllättävä ilo. Kiitos, Tero.

tiistai 25. lokakuuta 2016

Kuva kirjasta ja sen tekijästä


No niin. Se on siinä. Lämpimäiskappale tekijän käsissä.

maanantai 17. lokakuuta 2016

Kirja tuli painosta!

Sain kustantajalta viestin. Mukana oli kuva. Kirja on tullut painosta. Adventista ramadaniin. Jännittää, vaikka en ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä.

Kustantaja lähettää tekijänkappaleet, joita tulee seitsemän per nokka, kun meitä tekijöitä on kolme.

Uskon, että kirjamme lankeaa hyvään maahan, sillä aika on kypsä monikulttuurisuuden ja -uskontoisuuden vastaanottamiselle ja ymmärtämiselle.

Adventista ramadaniin on esillä Helsingin kirjamessuilla 27.10. klo 12 Minna Canth -lavalla. Esittelemme siellä kirjaa ja keskustelemme suomalaisista eri uskontojen juhlista.

Lue lisää Juhlablogista

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Kuusi kisaa taas

Kuusi kirjaa tavoittelee Vuoden kristillinen kirja 2016 palkintoa. Valinnan tekee Helsingin kirjamessuilla päätoimittaja Mikael Pentikäinen.

Turun kirjamessuilla julkistettu lista ei välttämättä herättänyt tänä vuonna suuria tunteita. Jotenkin itsestään selvää satoa. Lisäksi en ole lukenut niistä yhtään - valittaen tunnustettakoon - mikä selittänee innottomuuttani. En osaa kiivailla kenenkään puolesta – kertookohan se minusta vai kilpailusta. Veikkaan, että minusta. Ehkä vähän myös kilpailusta.

Tänä vuonna mukana on vain Kristilliset kustantaja ry:n jäsenjärjestöjen kirjoja. Mistään linjauksesta tuskin on kyse. Aiempina vuosina finalisteissa on ollut myös yleiskustantamojen kirjoja.

Tämmöistä tavaraa on tarjolla: Tommy Hellsten: Tähän olen tullut – Kirja merkityksen löytämisestä, Kirjapaja,  Jouko IkolaHyvyyttä on, Kirjapaja, Saara KinnunenIsän kaipuu, Perussanoma Oy, Leevi Launonen ja Elina Rautio: Koetelkaa kaikki – Suuntaviittoja aikamme hengellisten ilmiöiden arviointiin, Aikamedia Oy, Juho SankamoIsraelin kuninkaiden maailma, Perussanoma Oy, Lauri ThurénRaamatun käyttöohje 3 – Suuresta Jumalasta ja pienistä ihmisistä, Karas-Sana Oy.

Sokkona valitsisin voittajaksi joko Hellstenin tai Launosen ja Raution kirjan, vaikka siinä näkövinkkeliksi - niin olen lukenut Antti Bergin Kotimaahan kirjoittamasta arviosta - kampeaa vapaakristillinen ajatustapa.  Luulen, että Pentikäinen taipuu Hellsteniin.

Vuoden kristillinen  kirja -kilpailu tuo julkisuuteen kirjallisuutta, joka muuten tahtoo jäädä katveeseen ja erityisyleisön herkuksi. 

torstai 13. lokakuuta 2016

Tuttu mies palkittiin

Vihdoinkin. Kirjallisuuden Nobel annettiin tekijälle, joka on entuudestaan tuttu. Ei tarvinnut etsiä hakukoneilla jälkiä voittajasta. Omasta päästä löytyi kuin apteekin hyllyltä. Silti, Bob Dylan yllätti, ainakin minut.

En voi sano lukeneeni Dylania, mutta kuunnelleeni senkin edestä. En toisin kauheasti viime vuosina, mutta aikoinaan toki. Dylanin tuotannon tunteminen kun on välttämätöntä modernin populaarikulttuurin yleissivistystä. Palkinto muistutti, että runoutta voi olla muuallakin kuin runokirjoissa.

Dylanin albumeista erityisesti on jäänyt mieleen John Wesley Harding, joka ilmestyi jo 1967. Myös uskonnollisen vaiheen kappaleissa 70-80-lukujen vaihteessa on muutama korvamato, kuten Man Gave Name All The Animalas ja vimmainen You Gotta Serve Somebody.

Se palkinto tiesi paikkansa, sit´ eipä kieltää voi. Erästä toista tunnettua runoilijaa mukaillen.

maanantai 12. syyskuuta 2016

Välitilassa

Adventista ramadaniin on kuljettu vuoden mittainen matka. Nyt käsikirjoitus on lähtenyt, palautteet heitetty sisään. Taittomalli nähty. Odotamme oikolukuversiota. Kirjan tekemisen välitilassa oleilua.

Pakko tunnustaa, en ole lukenut huolella koko käsikirjoitusta läpi, sillä jokainen kolmesta kirjoittajasta on keskittynyt omaan osuuteensa. Aikataulumme on myös ollut eritahtista. Minä kirjoitin osuuteni pääosin jo toukokuussa, muut vasta kesän mittaan. Teksti saatiin kustantajalle Kirjapajaan sovitun aikataulun mukaan.

Pelkoni oli, että  lukujen välillä kävisi liian selvästi ilmi kuka minkäkin juhlan on kirjoittanut. Mutta niin ei ollut, ei ainakaan kustannustoimittajan mielestä. Hän on ulkopuolinen lukija.

Kirjan synnystä ja sen esiin loihtimista ajatuksista kertova Adventista ramadaniin -juhlablogi täällä

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Saako runokirjan heittää pois?

Vuosikymmeniä sitten annoin lupauksen: en koskaan heitä yhtään runokirjaa pois. En laita niitä kierrätykseen tai muutoinkaan luovu kirjastooni tulleista runokirjoista. Pidän jokaisen runokirja itselläni ja kasvatan lyriikan osastoa kirjastossani

Annoin lupauksen itselleni, joten itseni kanssa minun on siitä neuvoteltava. Vai onko edes mitään neuvoteltavaa olemassa. Minkä lupasin, sen pidän.

Mutta oliko lupauksessa alun alkaenkaan järkeä? Ei, sillä vuosien varrella minulle on työni puolesta kertynyt useampi hyllymetri ohuita runokokoelmia ja jokunen paksumpi koottujen runojen kirjakin.

Ongelma aktuaalistui, kun joudun vaihtamaan työhuonetta. Vanhan huoneen kirjahyllyssä on toistasataa runoteosta. Ne pitäisi kärrätä kotiin, mutta hyllyt pullistelevat jo nyt.

Ehkä minun rikottava lupaus ja laitetta nuhjuisin ja ponnettomin runous kiertoon, jonne se ei kelpaa. Paperinkeräys on ainoa osoite.

Vielä en tiedä mitä teen.

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Anna-Maija Raittilan maineenpalautus

Tartuin pitkästä aikaa (vuosikausiin) Anna-Maija Raittilan runokirjaan. Hyllystäni löysin vuonna 1990 ilmestyneen kokoelman Valvo meissä satakieli (Kirjayhtymä). Syy valintaan on Leena Mäkitalon tuoreessa väitöskirjassa Rajan ylityksiä, jossa hän käsittelee Raittilan 11 taiderunokokoelmaa. Valvo meissä satakieli on Raittilan toiseksi viimeisin runoteos.

Satakieli-kokoelman alkuosassa kuuluu mielestäni Raittilan oma runoilijan ääni, jossa vaihtelevat syvä kristillinen vakaumus ja avoimuus luonnon viesteille ja ihmiselämän tunnoille ekä tunnistettva tapa käöyttää kieltä. Sitten hän siirtyy Unkariin ja sikäläiseen (runo)mielenmaisemaan  - kirjan viimeinen osasto on runosuomennoksia.

Mäkitalo tarkastelee väitöskirjassaan Raittilan runoja viidestä näkökulmasta, teemasta käsin: kristillinen kuvataideteos, Maria Jeesuksen äiti, sanaton intiimi vuorovaikutus, luontomaisema ja linnut sekä paratiisin puutarha.

Minulla oli ilo olla mukana väitöskaronkassa. Siellä tuli puheissa esille ajatus, että Raittilaa on kirjallisuudentutkimuksen kentässä hieman vieroksuttu tunnustuksellisen kristillisyyden tähden, eikä häntä ole kelpuutettu kirjallisuuden kaanoniin. Mäkitalon väitöskirja osoittaa, että omaääninen  Raittila kuuluisi hyvinkin  kansakunnan kirjahyllyyn taiteellis-kirjallisilla ansioillaan. Raittilan runot eivät ole vain kristillisen elämäntunnon tuutatusta, vaan avoimia myös toisenlaille tulkinnoille, kuten hyvän runouden kuuluukin olla.

Mäkitalo suorittaa ikään kuin Raittilan maineenpalautuksen kirjallisuuden tutkijoiden piireissa. Kirjallisuuden kaanon ei ole kiveen hakattu, vaan alati päivittyvä ja ihmisten ajassa tekemä listaus, jolle voi antaa sen arvon mikä sille kulloinkin kuuluu.


tiistai 31. toukokuuta 2016

Corto Maltese is back

Kävelin töistä kotiin. Sarjakuvadivarin ikkunassa oli uusin Corto Maltese. Siis tämä, jonka tekijä ei ole Hugo Pratt - rauha hänen muistolleen - vaan espanjalaiset Juan Diaz Canales ja Ruben Pellerejo.

Astuin hetken mielijohteesta sisään ja pyysin saada ostaa Keskiyön auringon alla (suomennos Heikki Kaukoranta, Jalava 2016). - Kai tiedät, mikä tämän taustalla on, kysyi asiantunteva myyjä. Tiesin, sen verran asiantunteva minäkin olin, vanha Corto Maltese -fani.

Hinta spontaanisuudesta silti hämmästytti. 32 euroa. Myyjä valitti uusien Jalavan sarjakuvakirjojen hinnoittelun suolaisuudesta. Maksoin silti kakistelematta, sillä ostin samalla pois vuosia iästäni. Niin halusin uskoa.

Laivaton merikapteeni joutuu tällä kertaa lumiseen Pohjois-Amerikkaan.  Hän kulkee paukkupakkasella merimieskotsa päässä, eikä korvia palella lainkaan. Tyyli ennen kaikkea.

Ja se tarina. Seikkailu.

lauantai 14. toukokuuta 2016

Koukussa kolmeen kalenteriin

Olen viime päivinä selannut lävitse kolmea kalenteria. Niistä ensimmäinen kertoo valtaväestön eli luterilaisen kirkkovuoden juhlat ja erikoispyhät. Se on kovin tuttua tarinaa. Kirkkovuosi rytmittää meikäläistä elämänmenoa edelleen, vaikka juhlien merkitys usein haalistuu ja muiden uskontojen juhlat alkavat tulla tutummiksi – islam ehkä eniten. Esimerkiksi ramadanin alkaminen uutisoidaan meillä eri medioissa.

Sen sijaan vähemmälle huomiolle jäävät katolisen ja ortodoksisen kalenterien mukaiset juhlat vaikka näiden kirkkojen piirissä ne olisivat merkittäviä tapahtumia ja vapaapäivä monissa maissa.

Minulla on käytössäni Helsingin katolisen hiippakunnan (eli Suomen katolisen kirkon, vaikka he eivät itse tätä ilmaisu käytäkään) kalenterin mukainen Ordo sekä Suomen ortodoksinen kirkon Menologionin vielä julkaisematon käsikirjoitus – olen siitä kiitollinen.  Ordo ja Menologion ovat paljolti samansisältöisiä. Viimeksi mainittu on laajempi ja siihen sisältyy Minea eli lista kunkin päivän teksteistä ja niihin liittyvistä muistopäivistä tai juhlista.

Varsinkin ortodoksinen ja katolinen kalenteri on sakeanaan pyhien ja pyhimysten muistopäivä ja juhlia. Heidän nimiään ja juhlien aiheita lukee lumoutuneena. Isot kirkot tarjoavat uskovaisilleen hengellisten muistamisten ja esikuvien verkoston, joka mahdollistaa niin yksityisen hartaudenharjoittamisen kuin yhteisen juhlinnan.


Luterilaisilla, ortodokseilla ja katolilaisilla on pääosin yhteisiä isoja kirkkovuoden juhlia, mutta erojakin löytyy niin sisällöllisissä painotuksissa kuin juhlien ajankohdan määräytymisessä. Katolilaisilla ja ortodokseilla on kummallakin myös omia juhlan aiheita, joita muissa kirkkokunnissa ei tunneta.

P.S. Kirjoitus on ilmestynyt myös Adventista ramadaniin -blogissa (juhlablogi.org), jossa seurataan  samannimisen kirjan kirjoittamisen edistymistä.

lauantai 7. toukokuuta 2016

Tuntematonta arkipyhää etsimässä

Kirjoitusprojekti etenee Adventista ramadaniin valmistuu pala kerrallaan. Adventtiin en ole vielä ehtinyt, mutta kirjoitin eräästä tuoreemmasta juhlapyhästä.

Helatorstai oli ja meni. Kävin silloin kirkossa ja hieman hämmästyin. Arkipyhä, jonka paikasta ja statuksesta kirkko oli pontevasti puhunut, näyttäytyi vähemmän juhlavana. Päivän uskonnollinen sisältö, Kristuksen taivaaseen astuminen, oli esille kuin ohimennen, ilman että sitä mitenkään sanallisesti avattiin.

Poikkeava tilanne Temppeliaukion kirkossa kuitenkin oli , sillä paikalla olevalla tavallista harvalukuisemmalle kirkkokansalle tarjottiin Urkumessu. Se tarkoitti että saarnan tilalla kuultiin Bachia ja monien virsien sijaa  urkumusiikkia. Miellyttävä kokemus kaikkineen.

Helatorstaista ei saa laajojen kansanjoukkojen uskonnollista juhla tekemälläkään. Sen kalendaariset arvot ovat muualla. Myöskään helatorstain kansanuskomukset, sananlaskut tai hokemat eivät taida olla tätä päivää. Tulkoon kuitenkin dokumentoiduksi seuraava elävä ”ympyrähokema,” jota kuulen kotonakin silloin tällöin – vaimoni kun muistaa sen lapsuudestaan yhä vielä ulkoa:

On aamu. Mikä aamu? Torstaiaamu. Mikä torstai? Helatorstai. Mikä hela? Puukon hela. Mikä puukko? Lahtipuukko. Mikä lahti? Lammaslahti. Mikä lammas? Musta lammas. Mikä musta? Pikimusta. Mikä piki? Suutarin piki. Mikä suutari? Kyläsuutari. Mikä kylä? Ruskokylä. Mikä rusko? Aamurusko. Mikä aamu? Torstaiaamu. Mikä torstai? Helatorstai…